Maanantaina kävin vesikoirien omatoimitreeneissä Myllypuron pommisuojassa, ja eilen oli KSSK:n tokotreenit.

Myllypurossa käytin tällä kertaa naksutinta, vaikka yleensä käytän yhteistreeneissä vain naksautusta vastaavaa sanaa, etten häiritsisi muita mahdollisesti naksuttimelle ehdollistettuja koiria. Pommisuojassa oli kuitenkin jo useampi naksuttelija, joten ajattelin, ettei yksi lisänaksutin mitään haittaa.

Otin muun muassa sellaista, että Kidan piti perusasennosta joskus lähteä mukaani ja joskus jäädä paikalleen istumaan. Tarkoituksenani on opettaa, että koiran puoleisella jalalla lähtiessäni Kida tulee mukaan, ja oikealla jalalla lähtiessäni se jää odottamaan. Näinhän minun piti tehdä ihan alusta asti, mutta seuraamisen alkeita aloitettaessa se unohtuikin. Uskoisin, että Kida kyllä oppii eron melko helposti, koska se lukee vartalon liikkeitä muutenkin niin sujuvasti.

Paikallaanolo meni nyt paremmin kuin viimeksi, mutta otin vieläkin liikaa kestoa, ja Kida nousi ylös. On vain niin suuri houkutus ottaa liian vaikeita treenejä, kun molemmilla puolilla on koira, joka osaa paikallaanolon paremmin. Pitäisi kuitenkin tietenkin mennä vain oman tason mukaan kiinnittämättä huomiota muihin.

Jossain vaiheessa Kidasta huomasi, että se oli hieman stressaantunut, kun ympäriltä kuuluva haukkuminen ja rähinä kaikui pommisuojassa. Paikkahan on Kidalle kyllä tuttu, sillä viime talvena kävimme siellä säännöllisesti, ja tuo pieni stressaaminenkin menee varmasti ohi, jos käymme useammin Myllypuron treeneissä.

Tokon jälkeen on tapana pitää tempputuokio, mikä onkin ihan hauskaa. Aloin opettaa Kidalle kumartamista, mitä se melkein jo tarjosikin luonnostaan, koska maahanmenossa se laskee ensin etuosan ja sitten vasta takapään. Illalla jatkoin tempun opettamista kotona ja sain Kidan jo pysymään monta sekuntia kumartamisasennossa.

* * *

KSSK:n tokotreeneissä olen kahdella viime kerralla ollut Kidan kanssa hallin siinä huoneessa, jossa on Kidan mielestä ihanalta tuoksuva matto. Nyt yritin ryhmiä jaettaessa mennä strategisesti eri puolelle hallia, jotta pääsisin toiseen huoneeseen, mutta tuoksumattohuoneeseenhan me kuitenkin taas päädyimme. Onneksi se ei kuitenkaan tällä kertaa häirinnyt Kidaa kovin paljon.

Kidan keskittymiskyky tuntuu vaihtelevan päivästä riippuen hyvin paljon, ja parhaiten sen näkee siitä, mitä Kida tekee, kun odotamme omaa vuoroamme enkä tee sen kanssa mitään. Jos Kida on häirikkötuulella ja vieressä on ihana koira, Kida yrittää tauoilla rynnätä koiran luokse ja hakea sitä leikkimään, tai sitten se on rasittavan kiinnostunut matossa olevista hajuista. Hyvänä päivänä se kuitenkin odottaa rauhassa vieressäni ilman, että hihna kiristyy. Eilen oli juuri tuollainen hyvä päivä, ja Kida yritti vain pari kertaa mennä vieressä olevan saksanpaimenkoiran luokse mutta tuli kuitenkin nopeasti takaisin. Nyt pitäisi vielä keksiä, mistä tuo keskittymiskyvyn vaihteleminen johtuu, sillä mielestäni mikään ei ollut ratkaisevasti eri tavalla kuin viime kerralla, jolloin Kida keskittyi paljon huonommin.

Kouluttaja kehui sitä, että työskentelymme on mukavan hiljaista, koska Kida tulee jo hiljaisella äänellä sanotusta lyhyestä kehoituksesta mukaani. En ole kiinnittänyt äänenkäyttööni sen kummemmin huomiota, mutta ihan totta tuo taitaa olla. Eipä käskyjen karjaisemisesta tai painottamisesta varmasti mitään apua olisikaan.

Paikallaanolo maaten meni paremmin kuin Myllypurossa, ja kävin palkkaamassa niin usein, ettei Kida ehtinyt lähteä paikaltaan. Myös paikallaanolo istuen oli oikein ryhdikäs ja hieno. Vieressä oleva koira nousi ja taisi haukahtaakin, ja Kida oli melkein lähdössä mutta pysyi kuitenkin paikallaan. Kyllä se siis jonkin verran sietää muiden koirien aiheuttamaa häiriötä. Nyt pitäisi vain treenata paikallaanoloa mahdollisimman monessa eri paikassa.

Mietin myös vihjesanojani ja erityisesti sitä, kuinka samalta seuraamiseen ja seisomiseen käyttämäni sanat kuulostavat. ’Seuraa’ on minulla lyhentynyt muotoon ’seu’, ja seisomisen vihjesana on ’seis’. Alkuosahan kuulostaa ihan samalta, ja on hölmöä, että sana on jo puolivälissä ennen kuin koiralla on edes mahdollisuutta tietää, kumpi toiminto sen pitäisi tehdä. Moni käyttää seisomiselle sanaa ’top’, mutta se ei kovin hyvin sovi omaan suuhuni. Sitä paitsi tuntuisi vähän hölmöltä vaihtaa sanaa tässä vaiheessa, mutta on kai pakko, jos ei muukaan auta. Ehkäpä sitten ’seis’ lyhentyy vielä muotoon ’sis’, joka toivottavasti on tarpeeksi erilainen kuin ’seu’.

Kaiken kaikkiaan eilisistä tokotreeneistä jäi todella hyvä mieli, koska olimme edistyneet monessa asiassa. Nyt kestetään taas vähän epäonnistumisiakin.